Tuo hoilaus on pyörinyt päässä tämän päivää. Saimme näet uutisen että kasvattimme Juri oli saanut pentuja Aishan kanssa pari päivää takaperin! Ihanaa että kasvattimme kelpaavat toisillekin. :D

Onhan tuo suku kieltämättä jo hieman levinnytkin. Nallellahan on pentuja muidenkin kuin meidän omien narttujemme kanssa. Poika Miniruusun Napoleon on Jurin isä, ja toisella pojalla Nokilla on kahdet pennut Jaminan kennelissä. Jaminan Emerald Ed muutti viime vuoden puolella Ruotsiin, Jonas Wiborgin Lachlan-kenneliin, ja saa nähdä tuleeko sille jälkeläisiä Ruotsissa. Toivottavasti! Ed on komia vaalea nuori mies (eikä muistuta Nallea vähääkään). Toisesta Jaminan pentueesta itse asiassa muutti meille itsellemme Ellu eli Jaminan Noita Nokinenä, joka sekään ei TODELLAKAAN muistuta ukkiaan - sen sijaan on kuin ilmetty isoäitinsä täti nuorena! (Jos tuo kuulosti kummalliselta niin ei tarvitse ihmetellä mielenterveyttäni... Ellun mummo Saara eli Yaroslavna iz Doma Simby on sekä isänsä että emonsa puolelta meidän Veeran lähisukua, Veeran ja Saaran isät ovat velipuolet, ja Saaran emo on sen lisäksi Veeran sisarpuoli...  hjuu, himpun verran monipolviseksi menee nuo sukulaisuudet. Mutta joka tapauksessa, Ellu voisi vallan mainiosti olla ulkonäkönsa puolesta Veeran pikkusisko. Se siis tässä oli koko höpötyksen pointti.)

Totta kai toivomme että edelleen tuo "suku" hieman laajenisi. Nallella on muitakin komeita poikia, esimerkiksi Remu eli Awboonhawk jolla on vähillä näyttelykäynneillä jo yksi serti, ja tulee varmaan useampikin kun herra taas tulee takaisin kehiin (Vink Vink vaan Tanja ja Terkka!). Samoin olisi tosi ihanaa nähdä kehissä vaikkapa vielä Cirkakin, Pompparinniityn Circa jolla silläkin on varaserti! Nallehan itse on jo eläkkeellä pentuhommista vaikka se itse ei sitä suostukaan uskomaan, mutta en pistäisi pahakseni ollenkaan jos noita poikia sattuisi joku käyttämään edes kerran - onhan pojilla ne emotkin, jotka antaisivat ihan eri geenejä kuin Nalle.

Mutta onhan se toki vielä ihan eri juttu että omaa KASVATTIA haluavat toisetkin käyttää. Ensimmäisen pentueemme Alaska eli Tessi on kahdeksan Dessaun's-pennun emo joka on hoitanut emoilut suorastaan suvereenisti, ja ehkäpä sitten Tessin tyttäristäkin joku tulee saamaan pennut tulevaisuudessa, kuka tietää! Crickethill's Jurigagarin eli Juri on isänä kahdelle Miraman- ja nyt vielä kolmelle Keisarinlähteen -pennulle. Antaa se vain jotenkin lämpöisen tunteen... :)

On niin hauska seurata noita sukupolvia. Kun ajattelen taaksepäin, huomaan että jo viisi sukupolvea on elänyt tämän katon alla - uskomatonta mutta totta! "Esivanhempana" voin ajatella Tuulia, Sirkanmäki Kukan Tuuli, joka tuli meille ollessaan jo 7-vuotias eikä tietenkään enää meillä tehnyt pentuja. Tuulin pentuesisar oli Kukan Meri, vaikkei Meri meillä asunutkaan niin sen tytär Taika eli Sirkanmäki Meren Taika sitten edustaa sitä kakkos-sukupolvea. Kolmas sukupolvi on Nalle, joka on Tuulin pojantytär. Pipsa taas on Nallen tytär, sukupolvi neljä Tuulista lukien, ja Pipsan tytär Milla on taas Tuulin ilmetty kuva... Ja jotta asiat menisivät vielä monimutkaisemmiksi, niin jos Taiasta lasketaan, Pipsa on Taian tyttären tytär, joten siltäkin puolelta Milla on viidettä tuttua sukupolvea. Ja ei pidä tietysti sitten unohtaa sitäkään että Ellu on Nallen pojantytär... Vaikka pää tuppaakin menemään sekaisin kun noita sukupolvia ja sukulaisuussuhteita miettii, niin toisaalta se on tavattoman mukavaa, ja on kiva muistella vanhoja rakkaita koiruuksia, ja nähdä miten jotkut niiden luonteenpiirteet tulevat uudelleen esiin uusissa sukupolvissa... ;-)