Joskus ahdistaa. Esimerkiksi silloin kun näyttelyyn mennessä katsoo viereistä kehää ja näkee rivissä seisomassa vaikkapa 10 mustaa kääpiösnautseria - joista meikä ei yhtä kykenisi toisesta erottamaan kun kaikki ovat vielä niin fiinisti trimmattujakin samaan muottiin.
No meidän peket kyllä toisistaan erottaa, ja onneksi suurimman osan toistenkin kiinureista. On eri värejä, erimallisia turkkeja, erilaisia rungon mittasuhteita ja naaman malleja, ja joillakin on raajoja pitemmälti kuin toisilla. Ja se on itse asiassa ihan hemmetin hieno juttu. Se kertoo geneettisestä vaihtelusta rodun sisällä, ja ainakin itselleni se kertoo siitä että rotu on edelleen elinvoimanen ja jopa muuntumiskykyinen.
Luin kerran artikkelin jossa eräs eläinlääkäri, itse koirien ja hevosten kanssa puljaava, antoi ymmärtää että hänelle "tasainen pentue" ei itse asiassa ole kovinkaan positiivinen ilmaus. Että hän henkilökohtaisesti itse ilahtuu jos esim. pentujen koot tai väritykset eivät ole yhdenmukaisia, koska se kertoo että pentueessa on sitä geneettistä muuntelua edes jossain määrin.
Viime vuosina on puhuttu paljoa aiempaa enemmän sukusiitoskertoimista. Pari-kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut ollenkaan tavatonta suorittaa isä-tytär -parituksia, saati sitten puolisisarus- tai isovanhempi-lapsenlapsi -parituksia. Nykyään se on harvinaisempaa täällä meillä, ja jos joku minun mielipidettä kysyy (tai vaikka ei kysyisikään), niin sanon että ONNEKSI! Jotkut ovat selittäneet tiivistä sukusiitosta sillä, että he ovat halunneet "yhtenäistää tyypin" eli suomeksi sanottuna, he ovat halunneet että heidän kasvattinsa tulevat kaikki samasta muotista. Lisäksi on sitten myös heitä, jotka ovat käyttäneet sukusiitosta koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta tai viitseliäisyyttä etsiä vieraampaa sukua olevaa paria koiralleen. Aikoinaan karanteeniraja oli yksi este vierassukuisten koirien saannille, se on pakko ymmärtää kun ajatellaan koirankasvatusta Suomessa. Mutta nykyään kuitenkin ovat mahdollisuudet aivan eri luokkaa, ja on vaikeampaa ymmärtää heitä jotka koko ajan linjaavat tiettyihin koiriin, olivat ne sitten miten menestyneitä tahansa. Jotkut eivät välttämättä ymmärrä kaventavansa sillä tavoin rodun tai edes oman linjansa geenistöä, ja hankalimpia ovat ne jotka eivät välittäisi vaikka ymmärtäisivätkin.
Onneksi suuri osa rotumääritelmistä on sellaisia että niiden sisään mahtuu erilaisuutta. Esimerkiksi meidän näillä rakkailla kiinalaisilla ei ole kauhean tiukkoja kokorajoja (tai siis on painon suhteen, mutta niistä on ympäri maailman livetty jo kymmeniä vuosia anyway), tai vaatimuksia nimenomaan tietyistä mittasuhteista, ja kaikki väritkin ovat sallittuja kun niihin vain yhdistyy musta pigmentti huulissa, silmäluomien reunassa ja kuonossa. Kun kerran ihmisen laatima rotumääritelmä on noissa suhteissa "vapaamielinen", miksi emme sitten käyttäisi kaikkia sen suomia mahdollisuuksia? Pidetään kiinni niistä asioista jotka ovat terveyden ja elinvoimaisuuden vuoksi elintärkeitä: kunnon rintakehistä, terveistä nivelistä, terveistä silmistä ja hengityksestä, "kiinalaisista" luonteista sanan kaikissa merkityksissä, älykkäiden apinoiden naamoista, terveydestä, elinvoimasta ja lisääntymiskyvystä - antaa värin sitten olla fawn, punainen tai vaikka lehmänkirjava, jalkojen pari senttiä pitemmät tai lyhyemmät, naamassa maskia tai ei, turkkia maahan asti laahaamaan tai ei...

Vai kuinka?

No, tiedän että mikäli peke-porukka tätä lukee, saattaa siellä joidenkin mielessä pyörähtää ajatus "Paraskin Sanoja". Totta on että suurin osa kantakoiristamme on sukusiitettyjä. Ja että ei siitosvalinnoissa aina tullut ajatelleeksi miten paljon esim valittua urosta, tai sen sukua on jo käytetty. En minä mene sitä lainkaan kieltämään... Mutta viime aikoina on entistä enemmän tullut ajatelleeksi asioita eteenpäin. Edelleenkään en halua luopua narttulinjoistamme, koska ne ovat olleet terveitä, reippaita ja erittäin hyviä emoja, vaikkeivät mitään pekemaailman missejä olekaan. Urosvalinnoissa kuitenkin toivoisin enemmän vaihtelua, ei pelkästään meillä itsellämme, mutta myös mahdollisesti toisilla - ja jopa muissa roduissa. Suomessa on "ihan hyviä", terveitä poikakoiria joilla voisi tittelirivin puutteesta huolimatta olla viisaasti käytettynä paljon hyvää annettavaa, samoin kuin totta kai nartuilla. En tarkoita sitä että koiramäärien tulisi edelleen kasvaa, Kennelliiton ilmoitus kokonaisrekisteröintien uudesta ennätyksestä lähinnä säikäytti, mutta tarkoitan sitä että olemassa olevaa populaatiota eli koirakantaa tulisi käyttää MONIPUOLISEMMIN. Ja olen sitä mieltä että mikäli kasvattajat tai siitoskoirien omistajat eivät tee sitä vapaaehtoisesti, muutamissa roduissa käyttöön otetut pentumäärärajoitukset ovat siihen ihan asiallinen keino. Kiinanpalatsikoirissahan ei ole sitovaa rajoitusta, vain suositus että uroksen elinikäinen jälkeläismäärä ei saisi ylittää viittä prosenttia viimeisen viiden vuoden kokonaispentumäärästä. Kun ajatellaan, että rodussa kuitenkin syntyy reilu parikymmentä pentuetta vuosittain, niin ei tuon rajoituksen pitäisi olla kenellekään liian suuri ongelma - muita uroksia LÖYTYY käytettävksi mikäli yhden kohdalta tulee raja vastaan. Kun ajattelen esim. ihan tätä itäistä Suomea, täällä on useita näyttelyissä palkittuja, terveen kirjoissa olevia uroksia, joilla ei ole ensimmäistäkään jälkeläistä... enkä puhu tässä yhteydessä meidän omista tai edes kasvateista. Mutta kaipa nämä ovat olleet liian kaukana susirajan takana tai jotain...

Kun tuota globalisaatiota toitotetaan joka tuutista, niin otetaan se sitten tähänkin mukaan. Eihän yksi ihminen, yksi kasvattaja pysty vaikuttamaan siihen mitä rodun geenipoolissa maailmanlaajuisesti tapahtuu, totta. Ei välttämättä edes siihen mitä oman maan geenipoolissa tapahtuu. Mutta jokainen kasvattaja voi vaikuttaa siihen, mitä OMASSA KASVATUSTYÖSSÄÄN tekee, ja miettiä millaista esimerkkiä ajatuksineen muille näyttää. Ja siten rengas laajenee. Toivottavasti rodun ja koirien parhaaksi.