Tietenkin piti taas katsoa Hurtta ja Stara. Siihen oli itse asiassa kaksi syytä, että näin olisiko Lyyti jo parantunut tarpeeksi kilpaillakseen, ja totta kai lemppariparini, peketyttö Dooris Raakelinsa kanssa!
Kumpikin pari oli ihan epäreilussa tilanteessa. Lyyti oli ensinnäkin tullut koko skabaan vasta muiden jälkeen, ja sitten vielä iski kohtutulehdus. Mikä säkä!!! :(  Mutta Jyrki Heliskoski teki miehen työn, ja ennen kaikkea, antoi Lyytille parhaan mahdollisen kiitoksen. Tuli tippa linssiin kun Jyrki sanoi vievänsä Lyytin kotiin - olin sitä jo arvaillutkin, mutten ollut uskaltanut toivoa todeksi.
Ja Doorikselle iski juoksut... jo se, että se edellisellä viikolla yleensä meni radan, yllätti minut, ja suorituksen taso oli ällistyttävä ottaen huomioon että juoksujen aikaan näiden koiruuksien ajatukset ovat kyllä jossain ihan muualla kuin tylsien ihmisten kuuntelemisessa... Tänään sitten olikin paluu todellisuuteen, ja suoraan lähetykseen autosta haettua neitikoiraa todellakin kiinnosti melkein kaikki muu kuin radan suorittaminen! Laskeskelin tuossa että juuri nyt viikonloppuna on saattanut olla parhaat päivät, joten Dooriksen "huono kuulo" ei todellakaan yllättänyt. Mutta oli ihana nähdä se luoksetulo, siinä missä muut koirat huitelivat omilla teillään kun niitä kutsuttiin, kipitti Dooris juoksujalkaa Raakelin luo! Siinä on kansi vakkansa valinnut vai miten päin lie sitten mennytkään... :D
Ihana pari tuo Dooris ja Raakel! Ja hatunnosto kouluttaja Eilalle, joka on osannut hakea Doorikselle oikeat motivaattorit, herkut, lelut ja leikin. Olin aikoinaan yhteydessä erään (sananmukaisesti) vanhan amerikkalaisen peke-kasvattajan kanssa joka myös oli kilpaillut tottelevaisuudessa koirineen, ja hän sanoi että suurin ongelma peken kanssa on nimenomaan motivointi, koska niillä ei ole voimakasta miellyttämisen halua niinkuin monilla muilla koiraroduilla. Peke opettelee ja "tekee töitä" tasan niin kauan kuin sillä on hauskaa tai se tietää hyötyvänsä tilanteesta. Ja jos jokin motivaattori pätee yhteen pekeen, niin toinen ei välttämättä viitsi sitä vilkaistakaan! Esimerkiksi meidän edesmennyt Jannemme, joka tuli meille aikuisena, ei koirakoulussa kolmeen ensimmäiseen kertaan reagoinut edes nimeensä - naksut, koiransuklaa, pulla, EeVeeVeeKoo!!! Mutta kun sen velipoika sairastui virtsakiviin, ja joutui erikoisruualle, niin jopa löytyi herkkujen herkku, virtsakiviraksut! Seuraavalla viikolla tuli kurssia seurannut pikkulikka sanomaan että "Kyllä tuo Janne näyttää nyt hassulta kun se tuijottaa koko ajan sinun sormia!" Ja kurssin vetäjä hekotteli että Janne on takuulla koko ajan ymmärtänyt mitä siltä odotettiin mutta ei vaan ollut kiinnostunut tekemään - vaan kyllä seurattiin, istuttiin ja mentiin maahan kuin nakutettu kun oli pisuraksuja luvassa!!!
Joita sitten se velipoika Jaska, jonka olisi kuulunut niitä syödä, syljeskeli pitkin lattioita...
Toivottavasti Dooriksen esimerkki innostaa muitakin peken omistajia opettamaan kaikkea kivaa koirilleen. Älyä näillä piisaa ihan kotitarpeiksi kyllä! Juu ja muuten, minun mielestäni Dooris on kyllä ihan puhdasrotuinen peke, korvahapsut on vähissä ja runko vähän pitkä, mutta kyllä se muuten näyttää ihan vähintäänkin H:n koiralta vaikka turkkia ei paaleittain olekaan.
Ja Raakel... hm, kun luin netistä osallistujalistaa ja siellä osui eteen sana "pornoeläkeläinen", oli kyllä ennakko-odotukset ihan muuta kuin tuo herttainen, hymyilevä, totaalisen sympaattisen oloinen naisihminen. Ja Raakelin tatsi Doorikseen on tosi hyvä, hän osaa ja haluaa kiittää ja on aikas selkeä myös käskyissään sekä on selvästi omaksunut Eilan oppeja. Dooriksesta näkee että se nauttii Raakelin kanssa puuhaamisesta, ja Raakelista näkee että hän tosiaankin tykkää Dooriksesta! Sehän ei tietenkään ketään peken ystävää hämmästytä.... :D

Raakel ja Dooris, tsemppiä!!!!!!! Peukkuja pidetään ukkovarpaita myöten pystyssä ihan kilpailunkin vuoksi, mutta ennen kaikkea toivon että tarinalla on happy end noin muuten, ja chihut saavat matroonakseen vantteran ja iloisen pekeneidin!!!!!